Uutta elämää tyhjään ja hylättyyn 80-luvun aulaan


Hyvän ensivaikutelman jättäminen on tärkeää, sanoo Eija Lindberg Nolatolta. Gerdmans loi uuden sosiaalisen ja suositun eteistilan Nolatolle tuomalla esiin oikeanlaisia ideoita, antamalla sisustusapua ja toimittamalla tuotteet. Monikäyttöiseksi muotoutunut tila soveltuu nyt spontaaneihin palavereihin, isompiin kokoontumisiin, kahvitaukoihin ja moneen muuhun.

Autiosta aulatilasta tuli Nolaton uusi kohtaamispaikka

Vastaanottotila oli tyhjillään ja suuri aula 80-luvulta, jonka läpi kaikki työntekijät kulkivat päivittäin, oli kolkko, hyödyntämätön ja karu. Gerdmansin avulla tilasta on tullut Nolaton uusi, suosittu kohtaamispaikka. Tilaa käytetään nyt monipuolisesti niin lounastapaamisiin, kahvitteluun, työtapaamisiin, palavereihin, isoihin kokoontumisiin kuin väliaikaisena työtilana.


Uusi sisustus teki aulasta suositun kokoontumistilan

Suuria unelmia ja pieni budjetti

Nolaton aula toimii sisääntulona kolmelle yritykselle. Aulan läpi kulkee päivittäin noin 200 henkilöä. Tilan pinta-ala on 19x23 metriä ja korkeus lasiseen kattoon on jopa 10 metriä. Tilan ympäri on sijoitettu useita toimistohuoneita, joista yhdessä istuu toimitusjohtajan assistentti Eija Lindberg. Hän sanoo:
- On helppo jättää huomiotta päivittäin näkemänsä tilan epäkohdat ja samalla unohtaa ensivaikutelman tärkeys. Katsottuamme aulaa useiden vuosien ajan ryhdyimme vihdoin entisen talouspäällikön Heléne Perssonin ja markkinointipäällikön Michaela Nalinin kanssa tuumasta toimeen. Teimme konkreettisen ehdotuksen, joka sai vastakaikua. Mikäli pidättäytyisimme rajatussa 300 000 kr budjetissa (josta on poisluettu vanhan vastaanoton purkaminen ja seinien maalaaminen), saisimme vapaat kädet luoda aulasta jotakin uutta.




Området kan nå brukes som både midlertidig arbeidsplass, for møter og kaffepauser.

– Unelmamme oli jakaa iso tila kolmeen osaan, joka monikäyttöisine kalusteineen mahdollistaisi monipuolisen tilan käytön. Esittelimme toiveemme muutamille eri toimittajille, jotka saivat jättää ehdotuksensa. Heistä yksi oli Gerdmans.

Gerdmansin ehdotus oli juuri sitä mitä haettiin

– Ehdotukset, joita saimme, erosivat keskenään kuin yö ja päivä. Oli selvää, että Agneta Gerdmansilta oli kuunnellut toiveitamme, sillä hänen oli onnistunut toteuttamaan visiomme täydellisesti ja löytänyt tilaan oikeanlaisen tunnelman. Saman aikaisesti hän oli pitänyt huolen siitä, että budjetti ei ylittyisi. Esimerkiksi hän näki heti, että voisimme säilyttää olemassa olevien pöytien jalat ja antaa niille uuden ulkonäin vain vaihtamalla pöytälevyt. Hän oli myös tarkka oikeanlaisten värisävyjen valinnassa, jotta ne sopisivat punaiseen, mustaan ja harmaaseen profiiliimme. Emme epäröineet - halusimme toimittajaksemme Gerdmansin!

 
Käyttämällä brändin mukaisia värejä sisustuksessa vahvistuu yhteys Nolaton profiiliin.

Uusi aula ylitti odotukset

– Kokonaisuus on ollut todella onnistunut, joustava ja helppohoitoinen! Aulasta on tullut kokoontumispaikka sekä spontaaneille sosiaalisille palavereille sekä isoille kokoontumisille. Moni istuu mieluummin täällä kuin neuvotteluhuoneessa. Täällä on kahvi- ja vesipiste ja ”lumihiutaleseinäke”, joka tyylikkäästi erottaa kopiointikoneen ja postinlajittelun muusta tilasta. Viisi kahvi-/lounaspöytää, kaksi korkeaselkäistä ja ääntä vaimentavaa sohvaryhmää ja vierastila kahdella sohvalla, muutamalla rahilla ja isolla tv-näytöllä pyörällisellä telineellä. Jokainen tila on rajattu ääntä vaimentavilla matoilla, jotka tyylikkäästi peittävät vanhan laattalattian alleen. Valkokankaita on käytettävissä kahteen suuntaan digitaalisia esityksiä varten, ja tilaan on helppo tuoda lisää tuoleja. Kuin pisteenä i:n päälle Agnetan pyöreä, Nolaton-punainen rahi, pääsee oikeuksiinsa huomion keskipisteeksi heti sisään astuessa. Erinomainen ehdotus, joka kaiken lisäksi on osoittautunut erittäin toimivaksi jalustaksi suurelle ja pidetylle joulukuuselle.

Gerdmans toimittaa enemmän

– Gerdmans toimitti kokonaisuuden erittäin ammattitaitoisesti. Agneta tuli paikan päälle toimituksen ajaksi siltä varalta, että joitain yksityiskohtia olisi tarpeen korjata. Agnetan sitoutumista haluaisimme kokea uudelleen. Siksi olemmekin pyytäneet häntä jatkamaan pukuhuoneemme ja viiden täysin uudistettavan toimistomme suunnittelua, Eija sanoo lopuksi hymyillen.


Nolato

Nolato on ruotsalainen pörssinoteerattu konserni, joka toimii Euroopassa, Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Yritys kehittää tuotteita polymeerisista materiaaleista kuten muovista, silikonista ja TPE:stä johtaville asiakkaille lääketekniikassa, lääkkeisiin, kuluttajaelektroniikassa, telekomissa, ajoneuvoihin, hygieniatuotteisiin ja muihin valikoituihin teollisuuden aloihin. Nolato perustettiin 1938 Torekovissa, jossa konsernin pääkonttori sijaitsee edelleen yhdessä kahden valmistavan tytäryrityksen kanssa.

Kirjoita kommentti
;