Valikko

Sven Gerdman
Sven Gerdman
Gerdmansin perustaja

Tietoa Gerdmans

Kaikki alkoi ideasta

Vuosi oli 1947 ja tarina alkaa sven gerdmanista, yrittäjästä ja keksijästä. Sven oli ahkera nuori mies, joka heti toisen maailmansodan jälkeen aloittitoimintansa Malmössä. Sven oli suunnitellut levyistä koostuvan varastojärjestelmän, joka helpotti tavaroiden varastointia.

Mielenkiinto Svenin keksimää aikaa säästävää tuotetta kohtaan oli tietysti suuri.

Sven halusi tarjota asiakkailleen parhaimman ratkaisun, mikä johti siihen, että hän pian lanseerauksen jälkeen laajensi varastojärjestelmäänsä hyllyjärjestelmällä. Näin sodan jälkeen päädyttiin puuhyllyyn, jonka valmistus oli niinä aikoina halvempaa kuin teräksisen.

Nyt Sven pystyi tarjoamaan monipuolisen ratkaisun, eikä kestänyt kauan, kun poliisi osoitti suurta kiinnostusta tuotetta kohtaan. Siitä tuli suuri apu poliisin arkistoon.

1952 toiminta oli kasvanut yhdeksän henkilön kokoiseksi, ja pienestä toimistovarastosta oli tullut toimisto, jota täydensivät isompi varasto ja esittelytila. Sven laajensi valikoimaansa toimistohuonekaluilla sekä tavarankäsittelytuotteilla.

Svenin laadulle ja rakenteelle asettamat vaatimukset johtivat siihen, että hän 1954 perusti oman yrityksen Lockarpiin. Tuotanto oli pienellä maatilalla, joka oli rakennettu tehdasrakennukseksi sisältäen niin puusepänverstaan kuin levypajankin. Nyt Sven pystyi kontrolloimaan tuotantoa täysin. Laajeneminen jatkui, ja Sven pestasi ensimmäisen jälleenmyyjän Göteborgissa ja pian sen jälkeen Tukholmassa.

1960-luvulla sisustus oli enemmän myymäläsisustusta, ja uusia asiakkaita saatiin sellaisilta aloilta kuin vaatetus, lääketiede ja valokuvaus.

Vuodet kuluivat, ja Sven jatkoi toimintaansa menestyksekkäästi. 70-luvun alussa varastotilat olivat taas liian pieniä, ja Svenin täytyi etsiä uudet toimitilat. Monien kiinteistöomistajien kanssa käytyjyen neuvottelujen jälkeen koko toiminta päätettiin siirtää Markarydiin. Näin Sven hyötyi tuplasti saaden isommat toimitilat, pienemmän vuokran ja hyvän paikan mainoskyltille E4-tien varrella. Samaan aikaan uusien toimitilojen käyttöönoton kanssa ilmestyi myös Gerdmansin 24-sivuinen luettelo, ja Svenin kerrotaan sanoneen, että ”markkinointi on suunnittelun ohella tärkeintä yritykselle”.

Muutaman vuoden jälkeen Svenistä tuntui siltä, että hän on vienyt elämäntehtävänsä päätökseen, ja hän myi yrityksen.

Nykyään Gerdmansin omistaa saksalainen konserni Takkt AG. Gerdmanshylly myy edelleen hyvin, mutta se on saanut seuraa noin 11 000 muulta tuotteelta.

Svenin henki huokuu yhä yrityksen yllä, sillä laatu ja asiakashyöty ovat yhtä tärkeitä tänään kuin 60 vuotta sitten.

Tietoa Takkt AG

TAKKT on johtava yrityskalusteiden etämyyntiin keskittyvä konserni Euroopassa ja Pohjois-Amerikassa. Konsernin tavaramerkkejä myydään yli 25 maassa. Tytäryritysten valikoimissa on yli 175 000 tuotetta. Tuoteryhmiä ovat muun muassa teollisuus- ja varastokalusteet, klassiset ja muotoilua korostavat toimistokalusteet ja tarvikkeet sekä vähittäiskauppaan että ravintola- ja hotellialalle soveltuvat tuotteet.

Lisätietoa ►