Alansa johtava yritys valitsi Gerdmansin ratkaisut

Jatkuvan kasvun ja miljardiyritykseksi nousun matkalla nimekäs perävaunuyritys Brenderup on rakentanut uuden tuotantolaitoksen ja toimiston Stigamoon, Ruotsiin, Jönköpingin eteläpuolelle. Kasvutarinassa mukana on Gerdmans Inredningar, joka on aktiivisesti vaikuttanut uuden toimiston sisustuksen suunnitteluun ja toteutukseen.

Sisustuksessa käytettiin valkoista, mustaa ja punaista, Brenderup-konsernin logojen värien mukaisesti. Gerdmans Inredningar suunnitteli ja toteutti houkuttelevan sisustuksen vastaanottotilaan, neuvottelutiloihin, avotoimistoon ja sosiaalitiloihin. Brenderup Group on pohjoismaiden johtava perävaunujen ja lastausjärjestelmien toimittaja tunnetuilla tuotemerkeillään Brenderup, Fogelsta Brenderup Rental ja Mont Blanc. Yhtiöryhmällä on myyntitoimistot yhdeksässä Euroopan maassa, noin 970 miljoonan kruunun liikevaihto, viisi tuotantoyksikköä ja 580 työntekijää, joista satakunta sijaitsevat Jönköpingissä.

Reception

- Myynnin kehityksemme on viime vuosina ollut erinomaista, toteaa toimitusjohtaja Stefan Sjöberg. Investoinnit uuteen tehtaaseen Jönköpingissä sekä Jönköpingin asema luontaisena logistiikkakeskuksena on vahvistanut markkina-asemaamme. Työntekijöidemme edellytykset ovat erinomaiset uusien varusteiden ja sisustuksen myötä raikkaissa tiloissa. Gerdmans Inredningar toimi uusien toimitilojen ja sosiaalitilojen sisustuksen avaimet käteen -toimittajana.

Zafiro

- Tunsimme Gerdmans Inredningarin entuudestaan osaavana ja luotettavana kumppanina, sanoo Maria Hägg, assistentti, Brenderup. Tiivis yhteydenpito Gerdmans Inredningarin edustajien kanssa projektin aikana loi luottamuksen ilmapiirin ja mahdollisti hyvän viestinnän. Tämän ansiosta päätöksentekoprosessit helpottuivat ja nopeutuivat.

Laura

Yhdessä Gerdmans Inredningar kanssa tehtiin suunnitelma tilojen pinta-alan hyödyntämiseen parhaalla mahdollisella tavalla Brenderup-konsernin tarpeita ja toiveita kuunnellen. Tärkeää oli myös valita tarkoituksenmukaiset kalusteet. Tunnelmataulua (moodboard) käytettiin mieltymysten ja toiveiden tunnistamiseen ja sovittamalla ne yhteen pohjapiirustuksen kanssa, päästiin hyvään lopputulokseen.

- Ylläpidimme vuoropuhelua koko projektin ajan, sanoo Agneta Falk Ahlgren Gerdmans Inredningarilta. Aloitimme esittämällä kokonaisvaltaisen idean sisustuksesta. Työskentelimme ensisijaisesti valkoisella, mustalla ja punaisella väripaletilla, sillä halusimme, että kalusteet sointuvat yhteen yrityksen logon kanssa ja vahvistavat sitä identiteettiä, jonka Brenderup haluaa uuteen toimistoon liitettävän.

Trend

- Suuremmissa toimeksiannoissa työskentelemme projektiosastolla useilla eri osa-alueilla. Tehtäviimme kuuluvat esimerkiksi kalustevaihtoehtojen esiin tuominen ja ehdotelmien teko, kustannusten esittäminen, tilausten teko, asentajien tilaaminen ja toimituksen varmistaminen. Seurantatyö on meille tärkeää, jotta varmistumme toimituksen ja projektin valmistumisen jälkeen siitä, että asiakas on tyytyväinen lopputulokseen. Asiakkaalla tulee olla tunne siitä, että hän voi luottaa projektin kulkuun ja että heidän toiveensa, ajatuksensa ja ideansa ovat huomioitu toteutuksessa. Mikään projekti ei ole liian iso tai liian pieni, haluamme auttaa ja tarjota asiantuntemustamme kaikille asiakkaillemme, sanoo Agneta Falk Ahlgren.

Gerdmans on luonut parempia työympäristöjä jo 70 vuoden ajan ja olemme iloisia siitä, että olemme voineet auttaa kaiken kokoisia yrityksiä luomaan paremmat työympäristöt. Mikäli kaipaat apua ja inspiraatiota kalustusprojektiin, ota yhteyttä asiakaspalveluumme ja luodaan yhdessä juuri teille sopivat ratkaisut!

Tarvitsetko apua kalustusprojektiin? Ota yhteyttä asiakaspalveluumme niin autamme sinua niin pienessä kuin suuressakin projektissa!

;